Työhyvinvointi ja työssäjaksaminen
Lakeuden Etapissa työssäjaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvien tapahtumien toteuttamisesta vastaa työhyvinvointiryhmä, johon kuuluu työntekijöitä niin toimistolta, jäteasemalta kuin biokaasulaitokseltakin.
Korona-aika asetti edelleen rajoituksia yhteisille tyhy-tapahtumille, mutta muutamia tapahtumia pystyttiin järjestämään koronaturvallisesti viranomaisten turvallisuusohjeita noudattaen.
Keväällä vaellettiin iltapäiväkahville ja makkaranpaistoon Ilmajoen Avuttomanmäen laavulle, jossa vaihdettiin kuulumisia ja nautittiin luonnosta.
Syksyllä oli leikkimielinen paintballsota, jossa osumatarkkuudesta otetiin tiukasti mittaa joukkueiden kesken. Lopuksi saunottiin ja nautittiin hyvästä ruuasta.
Lisäksi syksyn aikana pidettiin kaksi erillistä liikuntapäivää, joissa ohjelmassa oli kunnon testausta, luentoja ja yhteinen OmaPallo-turnaus.
Keväällä ja syksyllä järjestettiin Inbody -mittaus kehonkoostumuksen mittaamiseen.
Päättyneenä vuonna yhtiö tarjosi henkilöstölleen myös liikunta- ja kulttuurisaldoa työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen ylläpitämiseen. Etappi on tarjonnut myös mahdollisuuden käydä hieronnassa kustantamalla käyntimaksuista osan.
Henkilöstötilinpäätös
2021 | 2020 | 2019 | |
---|---|---|---|
Henkilöstön määrä vuoden lopussa | 41 | 40 | 40 |
Henkilöstön keskimääräinen vaihtuvuus % | -4,88 | 2.5 | -2.5 |
Henkilöstön keski-ikä | 47 | 47 | 46 |
Naisten % osuus työvoimasta | 31,7 | 27.5 | 30 |
Miesten % osuus työvoimasta | 68,3 | 72.5 | 70 |
Sairaus- ja tapaturmapoissaolot tpv/hlö keskimäärin | 10,6 | 6.5 | 10.2 |
Työterveyshuolto € / t yöntekijä / vuosi | 216 | 184 | 199 |
Työterveys ja -turvallisuus, työsuojelu

Vuonna 2021 saatujen palautteiden määrä kasvoi edelleen. Palautteet ovat olleet kasvusuunnassa vuonna 2019 käyttöönotetun palautejärjestelmän myötä. Palautteita tehtiin yhteensä 117 kpl, kun vuonna 2020 niitä oli 92 kpl. Palautteiden käsittelyn nopeutumisen sekä palautteen tekijälle automaattisesti lähtevän ’antamasi palaute on nyt käsitelty’-viestin seurauksena palautteiden tekeminen lisääntyi, minkä katsotaan kannustaneen palautteen antamiseen.
Turvallisuushavaintoja saatiin viime vuonna 40 kpl. Vuoden aikana tehtiin myös sisäisiä turvallisuustarkastuksia ja useita työturvallisuutta parantavia korjauksia. Muun muassa kulkureittejä ja tasoja muutettiin turvallisemmiksi. Uudelle RE-pisteelle hankittiin parempia suojavarusteita. Biokaasulaitoksella tehtiin useita mekaanisia muutoksia turvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi uusia urakkasopimuksia tehtäessä turvallisuusasioihin kiinnitettiin entistä enemmän huomiota.
Turvallisuutta parannettiin myös lisäämällä koulutusta esimerkiksi koneturvallisuuden osalta.
Vuonna 2021 jatkoivat työsuojelutoimikunnassa työsuojeluvaltuutettu Rita Roponen, varavaltuutetut Mikko Rauhala ja Jouni Koski sekä jäseninä työsuojelupäällikkö Teemu Saarenpään lisäksi Ilkka Letonsaari ja Niko Ala-Lahti. Työsuojelutoimikunta kokoontui viisi kertaa ja teki useita työturvallisuutta ja työhyvinvointia parantavia toimenpide-ehdotuksia. Työsuojelutoimikunta myös katselmoi uuden RE-pisteen ennen avajaisia ja antoi oman esityksensä työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta parantavista toimenpiteistä. Loppuvuodesta järjestettiin työsuojeluhenkilövaalit, jossa valittiin työsuojeluvaltuutettu, sekä kaksi varavaltuutettua kaudelle 2022–2023.
Vuosi 2021 jatkettiin hybridimallilla työskennellen ja asiakaskohtaamisissa noudatettiin edelleen tutuksi tulleita turvallisuusohjeita. Teams-palavereiden käytännöt sekä Teamsin käyttö yhteydenpidon työkaluna oli jo muuttunut uudeksi normaaliksi, joten yhteistyö ryhmien sisällä ja ryhmien kesken sujui hyvin. Pandemiatilanteesta huolimatta vuoden aikana onnistuttiin hoitamaan kaikki tehtävät ilman ongelmia.
Työtapaturmat ja läheltä-piti tapaukset
Vuonna 2021 tapahtui kaksi lievää työtapaturmaa. Tapaturmat tutkittiin ja sen tuloksena toimintamalleja muutettiin, jotta jatkossa vältyttäisiin vastaavilta tapaturmilta. Vuoden 2021 alussa liityttiin nolla tapaturmaa-foorumiin ja osallistumalla aktiivisesti foorumin toimintaan, haettiin uusia tapoja työturvallisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseen. 0-tapaturmaa -tason saavuttaminen ja ylläpitäminen vaativat jatkuvaa työtä, joten turvallisuusasioita pyritään pitämään esillä aina kaikissa tilanteissa.
2021 tehdyt turvallisuutta parantavat toimenpiteet:
- Biokaasulaitoksen keskilaivan suojaritilät nostettiin lähemmäksi kansia. Teollisten lietteiden vastaanoton suojaritilä uusittiin ja lisättiin apukaide kävelyosuudelle.
- Jäteasemille kontteihin hankittiin ’Varo, kontin lattia voi olla liukas!’ ‐magneettikylttejä.
- Kurikan ja Ähtärin jäteasemalle teetettiin ritiläportaat testattavaksi. Portaat korvaavat toimiston painekyllästetyt portaat.
- Vaaratilanteita aiheuttanut toimiston yläkerran lattia uusittiin.
- Biokaasulaitoksen pelletoinnin nostoaukon turvallisuutta parannettiin muun muassa lisäämällä suojaverkot. Kaikkiin hydrauliletkuihin laitettiin suojasukat. Termisen kuivauksen kuljetinruuvien kansiin lisättiin nostolenkit.
- RE-pisteellä otettiin henkilökohtainen kaasumittari käyttöön ja paikalle hankittiin kaksi moottorimaskia.
- Biokaasulaitoksella biojätteen esikäsittelylaitteiston hoitotasoja modifioitiin turvallisemmaksi työskennellä. Esimerkiksi vastaanottopaikan alueen liukkautta vähennettiin urittamalla lattia ja lietteenvastaanoton pesutasot uusittiin.
- WE‐siirtokuljetuksiin vaaditaan uudessa sopimuksessa koneellinen katto, jolloin pressujen sidontatyövaihe on jäänyt pois.
- Koneturvallisuuskoulutus pidettiin RE‐pisteen, kentän sekä BKL:n henkilöstölle.
- Biokaasulaitoksen polymeerisäkinvaihtoon tehtiin turvaohjeistus ja hankittiin silmähuuhteet säkinvaihtopaikalle ylä‐ ja alakertaan.